En tiedä, mitä ajattelisin. Olen syntynyt ja kasvanut Lapissa, tämä on minun kotini enemmän kuin mikään. Minulla on vahvat juuret ja kannan niitä aina sydämessäni. Olen asunut pitkään Oulussa, myös Etelä-Suomessa. Nyt asun väliaikaisesti reilun vuoden taas kotikylässäni, syksyllä muutan takaisin Etelä-Suomeen. Lähes kaikki ikätoverini ovat lähteneet maailmalle.

Luonto on voimavarani, siitä ei pääse mihinkään. Täällä sitä on niin paljon kuin vain ikinä haluaisi. Kaupungissa sitä ei ole ‒ tai se on erilaista. Onhan se meri kaunis luotoineen, mutta se ei ole minun maisemani.

Mitään muuta täällä ei olekaan kuin luonto! Täällä ei ole ihmisiä, ei huvituksia, ei kauppoja, ei mitään. Jos meinaa saada sosiaalisia suhteita, ainoat kyläpaikat ovat jonkun mummoloita. Sitten valitetaan milloin mistäkin, kuinka sinä et ole käynyt pitkään aikaan, te nuoret ette tiedä työnteosta mitään, sieki olet vain lukenu kirjoja, mutta et käsitä käytännöstä mithään. Sitten valitetaan sairauksia. Niillehän ei voi mitään, en minä sitä sano, minä sen tiedän kun itsekin kamppailen terveysongelmien kanssa, mutta homman glue on etten jaksa enää kuunnella valitusta joka tuutista! Nämä ihmiset ovat niin katkeria, kuka niille opettaisi vähän positiivista ajattelutapaa? Ai joo, mutta täällähän katsotaan kieroon, jos on liian iloinen. ”Se kell’ onni on, se onnen kätkeköön.”

Sitten jos meinaat ostaa jotakin, se on pakko lähteä vähintään Rovaniemelle. Aina kun lähtee kaupunkiin niin on pitkä lista mukana ja vielä muidenkin listat. Otan muutaman esimerkin: Deodoranttia/roll-onia ei ole kuin mummojen hajuja. Hiusväriä ei ole kuin kahta sorttia. Eihän täällä ole edes hoitoainetta värjätyille hiuksille! Valkoisia papuja ‒ ei. Jos meinaat tehdä salaatin, tyydy siihen mitä sattuu olemaan. Avokadoista ei olla kuultukaan. Vihannestiskissä on banaania ja appelsiinia. Olin aivan äimistynyt, kun couscousia oli Salessa jopa yksi paketti! Mustapippurinmakuista kylmäpuristettua rypsiöljyä ‒ ei puhettakaan. Olen toivonut kaupassa, että tilaisivat sitruunamakuista Yosaa, mutta ei ole näkynyt. Sen sijaan ostavat sisälle aina sitä persikanmakuista, kaikista huonointa, ei ihme, ettei kukaan osta sitä. Onneksi netistä voi tilata nykyisin kaikkea mahdollista, niin paitsi ruokaa. Pitäkää tunkkinne, minä muutan kesällä sinne, missä lähikauppanani on Prisma ja meinaan ostaa joka päivä A+ -jukurttia!

Routa, sinähän puhuit kerran, kuinka siellä Tenojokivarressa on kuitenkin villalankoja kaupassa? Onko hyvä valikoima? Täällä ei. Naapurikylästä voi kylläkin löytää hyllyn perältä sellaisia värejä, joita Novita lakannut valmistamasta aikoja sitten.

Baarien olemattomuudesta olen puhunut toisessa postauksessa. Menin pari vuotta sitten käymään vuosien tauon jälkeen paikallisessa räkälässä erään ystävän kanssa. Kuppilan henkilökunta oli vaihtunut, eikä myyjä tuntenut minua (vaikka minä tunsin kyllä hänet, hän oli ollut myyjänä pienliikkeessä, joka meni konkurssiin. Ainoa mikä täällä kannattaa on kaljan myynti). Jonkin ajan päästä hän tunki pöytäämme: ”Minun on nyt kyllä pakko kysyä, kuka sinä olet ja kenen tyttäriä? Minua jää vaivaamaan, jos en tunne asiakkaita!”. En ajatellut enää mennä sinne aiheuttamaan hänelle tunnonvaivoja.

Kahvila, ravintola? Niiden perässä täytyy ajaa vähintään naapurikylään. Yksi nainen sanoi joen toisella puolella olevassa Ruotsin puolen kylässä, että hän on löytänyt sieltä ihanan kahvilan, voi hetken kuvitella, että olisi Pariisissa. Ja on se kyllä ihana kahvila. Harmi vain, ettei ole kahviseuraa. Elokuvateatteria meillä ei ole ennen ollut, nykyisin näyttävät elokuvia hiihtokeskuksessa jossakin huoneessa. Oulussa nauroivat minulle, kun ensimmäisen kerran olin käynyt elokuvissa vasta vuonna 2002 katsomassa Pahat Pojat.

Tällaista se on täällä. Niin ja puhumattakaan siitä, kuinka ihmiset kyttäävät ja kadehtivat toisiaan. Siitä voin kirjoittaa toisella kertaa. Täytyy sanoa, että luonnolla on aika suuri osuus viihtyvyydessä, kun tiedän, että ikävöin silti tänne ensi syksynä.

- Palsa